HAPPO-EMÄSTASAPAINO

pH-tasapaino ja sen merkitys terveydelle

Kehomme muodostuu soluista ja jokaisella solulla on omat itsenäiset toimintonsa. Jokainen solu pyrkii harmoniaan, tasapainoon ja jokaisella solulla on myös kyky parantaa itsensä jos niiden ympäristö vain sallii sen. Samanaikaisesti jokainen solu ja kehomme kaikki toiminnot tuottavat elämämme myötä happamia kuona-aineita.

Happo-emästasapaino on kehon oma säätelymekanismi. Sillä on keskeinen osa monissa elimistön toiminnoissa mm. aineenvaihdunta-prosessissa. Esimerkiksi liian happamassa suolistossa, ravinnosta saatavien, elimistölle tärkeiden ravinteiden ja kivennäisaineiden imeytyminen heikkenee. Happo-emästasapaino huolehtii myös siitä, että veren pH arvo pysyy vakaana 7,35 – 7,45. Jos tähän arvoon tulee kymmenesosayksikön poikkeama suuntaan tai toiseen, olemme hengenvaarassa.



Vain harvoilla on nykyään ihanteellinen happo-emästasapaino kehossaan, useimpien kehot ovat ylihapettuneita. Nykyinen elinympäristömme on täynnä happoja, niitä kartuttavat:

1. Ilmansaasteet ja erilaiset elinympäristöömme lisätyt kemikaalit ja myrkyt (tekstiilit, vaatteet, puhdistusaineet, maalit, kosmetiikka – tuotteet jne.).

2. Ravinto, jonka laatu on heikentynyt esim. kasvikset sisältävät vähemmän kivennäisaineita keinolannoitetun maaperän johdosta. Nykyinen lihan tuotanto, kalojen viljely, siipikarjan kasvatus jne. tuottaa kemiallisia lisäaineita sisältävää ravintoa. Ruoka-aineiden pakkausmenetelmät ja pitkät kuljetukset heikentävät myös ravinnon laatua. Niihin lisätyt säilöntä-, aromi, väri – ja muut lisäaineet ovat ihmiskeholle vieraita happoja ja myrkkyjä.

3. Ruokailutottumukset ovat huonontuneet, itse valmistettu kunnon kotiruoka ei ole enää itsestäänselvyys. Lisäainepitoisten ja ravinneköyhien valmisruokien ja pikaruokien käyttö on jokapäiväistä. Sokeri ja vaaleat vehnäjauhotuotteet, kovetetut rasvat, makeiset, limpsat, leivonnaiset – kuuluvat päivittäiseen ruokavalioon, vaikka ne ovat kehon pahimpia ”likaajia”.

4. Nautintoaineet, alkoholi, tupakka, kahvi, musta tee – aiheuttavat runsaasti happoja elimistöön. Myös lääkkeet synnyttävät happoja, ja kuinka välinpitämättömästi esim. särkylääkkeitä käytätetään.

5. Liikumme liian vähän ja teemme yhä vähemmän ruumiillista työtä. Hikoilu on terveellistä, sen mukana poistuu kehosta kuona-aineita. Mutta me käytämme jopa hikoilua estäviä aineita ja hien hajun peittäviä aineita! Näissä tuotteissa käytetään paljon kemiallisia aineita, jopa keholle myrkyllisiä aineita kuten alumiinia!

6. Myös toinen äärimmäisyys on meille haitaksi, osa ihmisistä urheilee liikaa, liian rasittava liikunta aiheuttaa lihaksiin maitohappoja.

7. Stressi, suorituspaineet, masennus, ärtymys jne. lisäävät myös kehoon happoja, suolahappoa. Rauha, hiljaisuus ja rentoutuminen sitä vastoin tuottavat emästä.

Aineenvaihdunnassa kivennäisaineet eli mineraalit neutraloivat hapot vaarattomiksi. Näitä neutraloituja happoja kutsutaan kuona-aineiksi. Vesi kuljettaa kuona-aineet pois kehosta, siksi vettä on juotava riittävästä. Hiilihapollinen kivennäisvesi tai kahvi, teet ja muut nesteet, jotka sisältävät vettä eivät sido kuona-aineita itseensä. Veden on oltava puhdasta, parasta on lähdevesi tai keitetty, kemikaaleista puhdistettu vesijohtovesi.



Saamme kuitenkin kehomme enemmän happoja kuin niitä neutraloivia mineraaleja. Mineraaleja saadaan vihanneksista, kasviksista, marjoista, hedelmistä, joita tulisi syödä päivittäin vähintään kilo. Mielellään luomuviljeltyjä kasviksia, sillä niiden mineraalipitoisuudet ovat suuremmat kuin keinolannoitetussa maaperässä kasvatettujen kasvisten ja vihannesten. Suomen talvi hankaloittaa tätä suositusta. Kunnollisia, auringon kypsyttämiä, myrkyttömiä, hedelmiä ja kasviksia on lähes mahdoton saada, varsinkin pienemmillä paikkakunnilla. Esi-isämme söivät talvella marjoja ja paljon juureksia.

Ihon tehtävä on poistaa ylimääräisiä kuona-aineita kehosta. Jos keho on liian hapan, syntyy finnejä, näppyjä, syyliä, luomia jne. Keho varastoi ne liikahapot ja kuona-aineet, joita se ei pysty neutraloimaan tai poistamaan kehosta. Se aloittaa varastoinnin rasvakudoksista: lantio, reidet, käsivarret ja pakarat. Kun nämä varastopaikat ovat täynnä, otetaan käyttöön lisävarastopaikat: sidekudokset, rustot, nivelet, verisuonet. Erilaisien elintasosairauksien syntyminen on tässä vaiheessa tavallista esim. migreeni, astma, reuma, kihti, korkea verenpaine, korkea kolesteroli. Viimeisenä varastotilana käytetään sisäelimiä.

Mineraalit neutraloivat happoja. Jos keho ei saa tarvitsemiaan mineraaleja ravinnosta, se irrottaa niitä kehon omista mineraalivarastoista.

Kehon mineraalivarastot:
• hiukset ja hiuspohja
• kynnet
• iho
• hampaat ja luusto
• verisuonet ja laskimot
• rustot, kapselit, jänteet, veri


Jo näiden ”varastojen” kunnosta voi päätellä, onko kehossa liikaa happoja.

Mahdollisia oireita:
Päänsärky, närästys, verta vuotavat ikenet, karies, ienkato, hiustenlähtö, sienitaudit, ilmavaivat, peräpukamat, alttius allergioihin, iho-ongelmat, reuma, kihti, nivelrikko, osteoporoosi, migreeni, selluliitti, korkea verenpaine, korkea kolesteroli, verenkiertohäiriöt, suonikohjut, välilevyongelmat, lihassäryt, kolotukset, vatsa- ja suolisto-ongelmat, sappi- ja munuaiskivet, vihreä – ja harmaa kaihi, tinnitus, turvotus, apaattisuus, masennus, ärtyisyys.

Terveellinen, ravintopitoinen ruoka on koko terveytemme perusta. Siksi on äärettömän tärkeää syödä hyvää, laadukasta ravintoa. Keho tarvitsee molempia; niin happoja kuin emästäkin.

Hyvä ravinto koostuu lautasella 80 % emäksestä ja 20 % happoja synnyttäviä elintarvikkeita.
Riittävästi puhdasta vettä n. 2 l päivässä. Raitis ilma, lepo ja kohtuullinen liikunta ovat itsestäänselvyys.



Emäkset

Happoa muodostavien aineiden vastakohta ovat emästä muodostavat tai emäksiset aineet. Nämä ruoka-aineet sisältävät ns. emäksistä kivennäis- ja hivenaineita. Niitä ovat myös aineenvaihduntaan liittyvät happi sekä kivennäisaineista alumiini, rauta, kalium, kalsium, kupari, magnesium, natrium jne. Tärkein niistä on kalsium. Kalsiumin puutteen haitalliset seuraukset on tunnettu jo kauan. Niitä on riisitauti, hammaskaries sekä erilaiset muut luiden epämuodostumat ja vajaakehittyminen. Kalkinpuutos voi johtua joko ravinnon kalkkiköyhyydestä, elimistön kyvyttömyydestä käyttää ravinnon sisältämää kalkkia hyväkseen tai siitä, että elimistö joutuu luovuttamaan kalsiumia omista varastoistaan. Näin käy kehon ollessa liian hapan, syötäessä liikaa eläinvalkuaista tai nautittaessa liikaa kofeiinipitoisia aineita.
Emäkset poikkeavat epäorgaanisista hapoista ennen kaikkea siinä, että niiden ylimäärästä ei ole haitallisia vaikutuksia. Keho muodostaa jatkuvasti happoja joiden neutraloimiseen tarvitaan kaksikymmenkertainen määrä emästä.

Emäksisyyden kannalta tärkeää:
• Syö rauhassa ja pureskele hitaasti. Ruuansulatus alkaa jo suussa, sylki on emäs ja sen sekoittuminen ruoka-aineisiin valmistelee ruuan sulamista suolistossa.
• Älä juo vettä tai muita nesteitä ruokailun aikana, vesi laimentaa hyödyllisiä ruuansulatusnesteitä. Veden voi nauttia noin 1⁄2 tuntia ennen tai jälkeen ruokailun. Maito on vain imeväisten ja lasten juoma.
• Kohtuudella nautintoaineita, esim. kahvia aamupäivällä, silloin keho pystyy parhaiten neutraloimaan happoja. Kun kahvin kanssa muistaa juoda aina lasillinen vettä, hapot poistuvat helpommin.
• Jos on syönyt paljon happoja aiheuttavia ruokia, on hyvä lisätä kehoon neutraloivia emäksiä
• Kasvisten keitinlientä ei saisi heittää pois, keittäessä suurin osa kasvisten mineraaleista liukenee keitinveteen. Veden voi käyttää keittoihin, kastikkeisiin tai vaikka juoda sellaisenaan.
• Jos jonain päivänä tulee syötyä paljon happoja synnyttävää ruokaa, niin seuraavana päivänä on hyvä pitää kasvis- tai keittopäivä.


Jotta elimistö voisi säilyttää happo-emästasapainon, tulisi päivittäisessä ruuassa olla seitsemän kertaa enemmän emästä kuin happoja muodostavia ruoka-aineita.



Epäorgaaniset ja orgaaniset hapot

"Hapot" voidaan jakaa kahteen eri ryhmään, joiden vaikutuskin on täysin erilainen. Kysymyksessä ovat orgaaniset ja epäorgaaniset hapot.

Epäorgaaniset hapot

Tärkeimmät epäorgaaniset hapot syntyvät valkuaisaineista eli proteiineista. Happoja muodostuu sekä eläinkunnasta että kasvikunnasta peräisin olevista valkuaisaineista niiden hajotessa aineenvaihduntatapahtumissa.

Toisen happojen ryhmän muodostavat mineraalihapot. Parhaiten niistä tunnetaan suolahappo, rikkihappo, fosforihappo ja typpihappo. Virtsahappoa muodostuu elimistössä aineenvaihdunnan seurauksena. Elimistölle tarpeettomat epäorgaaniset hapot poistetaan elimistöstä erilaisina suoloina (mm. virtsahapon suoloina), joita syntyy hapon ja erilaisten emäksisten kivennäisaineiden yhtyessä (kalium, kalsium, natrium, magnesium).

Orgaaniset hapot

Orgaanisia happoja ovat mm. hedelmähapot kuten sitruunahappo, omenahappo, askorbiini- ja maitohappo. Hedelmähapot eivät happonimitystä edes ansaitsisi. Ne maistuvat kyllä erittäin happamilta mutta epäorgaanisten happojen kanssa niillä ei ole mitään yhteistä. Hedelmät ja marjat, joissa on runsaasti erilaisia hedelmähappoja, ovat parhaita elimistömme emäslähteitä.



Epäorgaaniset hapot joutuvat elimistössämme aivan toisenlaisen aineenvaihduntaprosessin kohteeksi kuin orgaaniset hapot.

Orgaanisista hapoista muodostuu elimistössä lähes aina hiilidioksidia ja vettä. Tapahtumasarjaa kutsutaan hapettumiseksi, koska se vaatii happea. Sitä kutsutaan myös palamiseksi, koska muodostuu lämpöä. Syntynyt hiilidioksidi poistuu uloshengityksessä.

Hapettumisen yhteydessä vapautuvat hedelmien emäksiset aineet. Ne neutraloivat (tekevät tehottomiksi) elimistön epäorgaanisia happoja, joita on muodostunut mm. valkuaisainepitoisista ruoka-aineista.



Mihin Hapot joutuvat?

Elimistön toimintoja kuvattaessa käytetään usein sanaa aineenvaihdunta. Aineenvaihdunnalla tarkoitetaan kaikkia niitä tapahtumia, joiden kohteeksi ravinto ruuansulatuskanavassa joutuu. Aineenvaihdunnassa erilaisten ruuansulatusnesteiden, kuten syljen, mahanesteen, sapen ja suolinesteen vaikutuksesta ruuasta vapautuvat ravinneaineet elimistön rakennusaineiksi, elintoimintojen ylläpitoon ja kuluneiden solunosien korjaamiseen. Käytettävät aineet palavat eli hapettuvat aineenvaihdunnassa.

Solujen hajoamistuotteet ja happamat aineenvaihdunnan kuona-aineet kuljetetaan verenkierron avulla niiden erittämispaikoille: munuaisiin, iholle, keuhkoihin ja suolistoon, joista ne poistuvat, kunhan ne on ensin tehty emästen avulla haitattomiksi.

Heikot hapot kuten virtsahappo, sitruunahappo ja askorbiinihappo voivat poistua erittymällä suoraan virtsaan (ellei niitä ole enempää kuin munuaiset pystyvät erittämään). Aineenvaihdunta hajottaa niitä myös hiilidioksidiksi ja vedeksi.

Voimakkaat hapot sitä vastoin harvoin poistuvat sellaisenaan elimistöstä. Elimistön on ne ensin neutraloitava emäksillä. Tähän tarkoitukseen käytetään munuaisten muodostamaa ammoniumia. Se on erittäin voimakas emäs. Neutraloinnin jälkeen muodostuvat neutraalit suolat poistuvat elimistöstä virtsan mukana. Kuitenkin munuaisilla on tietty kapasiteetti tuottaa ammoniumia. Ammonium syntyy glitamiiniaminohaposta sen pilkkoutuessa.

Elimistön kyky muodostaa ammoniumia on rajallinen. Siksi myös neutraloinnin teho on rajallinen.
Jos neutralointikyky ylitetään nauttimalla runsaasti ruokia, jotka tuottavat happamia aineenvaihduntatuotteita, alkavat happamat aineet kertyä elimistöön.



Happojen varastoituminen

Elimistö pyrkii kaikin keinoin pitämään veren happamuuden vakiona. Elimistön kyky hajottaa ja poistaa elimistöön tulleita happoja vaihtelee. Se on erilainen eri ihmisillä eri ikäkausina. Munuaisilla on aina yläraja kyvyssä käsitellä happoja.

Jos ravinto tuo elimistöön happoja enemmän kuin mitä keuhkot, munuaiset ja hiki voivat tehdä tehottomiksi, käsitellään happojen ylimäärä elimistön puskurijärjestelmässä. Näin säilytetään suunnilleen vakio kudosnesteiden ja veren happamuudessa. Kaikki ylimääräiset hapot elimistö varastoi tavalla, joka ei enää johda veren happamuuden muutoksiin.

Happamien aineenvaihduntatuotteiden pääasiallisia varastopaikkoja ovat sidekudokset. Sidekudos (kollageeni) kärsii happamista aineista ja sen normaali toiminta häiriintyy. Sidekudoksen degeneraatiota, rappeutumista, voitaneen pitää happovarastoinnin seurauksena (esim. ateroskleroosi).

Toinen varastointipaikka on luusto. Happojen varastointi johtaa luuston haurastumiseen ja osteoporoosiin kalsiumkadon seurauksena.

Teoreettisena varastona voidaan pitää myös soluja. Niiden pH on luonnostaan melko matala ja niissä on paikkoja, joihin happamia aineita voitaisiin varastoida. On myös olemassa teoreettinen riski, että kyseinen varastointi sekoittaa solujen normaalia toimintaa.

Elimistön eräs hätäkeino ylimääräisten happamien aineiden varastoimiseksi on muodostaa niistä munuais-, sappi- tai virtsarakon kiviä.



Ovatko happovarastot terveyden uhka?

Mikäli ruoka ei sisällä riittävästi happoja neutraloivia emäksisiä aineita, tekevät happamia jäämiä tuottavat ruuat elimistön aikaa myöten happamaksi.

Elimistön happoylimäärän haittavaikutuksista ei yleensä ilmene oireita pitkään aikaan. Happoja kertyy verenkiertoon niin kauan kuin mahdollista. Itävaltalainen professori Ebbinger tuli tutkimuksissaan siihen tulokseen, että sekaruokaa syövän ihmisen elimistö on saavuttanut noin 35 vuoden iässä pisteen, jossa happamuus ei voi enää lisääntyä. Hän kutsui tätä tilaa verireumaksi, useimpien aineenvaihduntasairauksien esiasteeksi. Erilaiset aineenvaihduntasairaudet lisääntyvät voimakkaasti yli 40-vuotiaiden keskuudessa.

Biologinen lääketiede tuntee lukuisia eri sairauksia, joiden se katsoo aiheutuvan nimenomaan pitkäaikaisesta elimistön happamuudesta. Niitä ovat reumaattiset sairaudet, vanhuuteen liittyvät kalkkeutumissairaudet ja sidekudossairaudet.

Sidekudos joutuu varastoimaan ja käsittelemään happoylimäärät, jotka eivät voi poistua elimistöstä normaalilla tavalla. Happoylimäärät rasittavat myös munuaisia. Mahahaavan epäillään olevan seurausta kyseisen happamuuden noususta, samoin luuston kalkkikadon (osteoporoosi). Osteoporoosi on nykyisin erittäin yleinen sairaus, varsinkin vaihdevuodet ohittaneiden naisten keskuudessa. Liiallinen happamuus voi olla erilaisten kipu- ja särkytilojen, rappeutumissairauksien ja erilaisten aineenvaihduntavaivojen kuten erilaisten reumatilojen, maksa-, vatsa-, munuais- ja sydänvaivojen sekä diabeteksen, kohonneen verenpaineen, verenkiertohäiriöiden syy. Elimistön liiallinen happamuus heikentää myös hampaiden ja ikenien terveyttä johtaen hampaiden reikiintymiseen, heilumiseen ja irtoamiseen sekä ikenien turpoamiseen.

On paikallaan todeta, että useimmat lääkärit ja fysiologit tuntevat paremmin happo-emästasapainon akuutit häiriöt. Happo-emästasapainon kroonisiin häiriöihin liittyvät tutkimukset ovat vaikeita, osin mahdottomia suorittaa. Tästä syystä monet teoriaan liittyvät seikat eivät edusta absoluuttista tieteellistä totuutta, vaan ovat vielä teoriaa.



Mitkä ruoat ovat happamia ja mitkä emäksisiä?


Emäs ylijäämäiset ruuat:

• vihannekset, juurekset
• marjat, hedelmät
• idut
• maito ja hapanmaitotuotteet
• sienet
• idätetyt siemenet, pähkinät ja vilja


Neutraalit ruuat:

• tattari, hirssi
• mantelit
• hasselpähkinä


Emäs- ja neutraalipitoiset ruoka-aineet tulisi olla 80 % syödystä ruuasta.



Happoylijäämäiset ruuat:

• liha, kala, kananmunat
• idättämätön vilja ja viljatuotteet
• sokeri
• pähkinät
• juustot
• kaikki rasvat
• puolukka


Happopitoiset ruoka-aineet tulisi olla enintään 20 % syödystä ruuasta.
Viljat voivat vaikutukseltaan olla jopa voimakkaampia kuin liha.


Emäsryövärit

Nykyinen ruokavalio sisältää aineksia, jotka ovat elimistön terveydelle suuri vaara. Emäsryöväreiksi kutsutaan sellaisia ruoka-aineita, joista ei itsestään varsinaisesti muodostu happoja, mutta, jotka vaikuttavat happamuutta lisäävästi, jolloin elimistö joutuu turvautumaan omiin emäsvarastoihinsa.

Happamuutta lisäävistä aineista vaarallisimpia ovat:
1. sokeri
2. valkoiset ydinvehnäjauhot, niistä valmistetut ruoat ja leivonnaiset
3. kovetetut tai pitkälle jalostetut ruokarasvat

Laskennallisesti voidaan päätellä, että sokerista 97 % vaikuttaa elimistöön happamuutta lisäävästi. Emästen kuluttajana vehnäjauhot ovat sokerin luokkaa. Sokeri ja valkoiset vehnäjauhot yhdessä muodostavat kokonaisuuden, jossa happoylimäärän vaikutus ja haitallisuus kaksinkertaistuu. Yhtä haitallisia ovat kovetetut ja raffinoidut (jalostetut) rasvat ja öljyt; margariinit ja tavalliset ruokaöljyt. Kyseiset kolme ruoka-ainetta muodostavat elimistöä ajatellen todellisen ryöväritrion. Näin selittyy myös, että monien vegaanien elimistö on yhtä hapan kuin lihansyöjien, koska vegaanitkaan eivät syö riittävän täysipainoista ja käsittelemätöntä ruokaa.



Mitä emäsvoittoinen ruoka aiheuttaa?

Syötäessä joko raakaa tai kypsennettyä emäsvoittoista ruokaa, alkaa elimistö muuttua neutraalimmaksi. Myös erilaisten kiputilojen lieventyminen on suorassa yhteydessä elimistön happovarastoihin. Kivut lievenevät ja poistuvat samalla kuin emäsylimäärä kasvaa ja happamat aineenvaihdunta-aineet vähenevät kudoksista.

Kaikki kivut eivät kuitenkaan lopu sillä, että elimistö vapautuu hapoista, sillä krooninen happoylimäärä on saattanut vaurioittaa soluseinämiä ja heikentää verenkiertoa eikä elimistön alkalisoituminen vaikuta siihen. Elimistön emäsylimäärän ei tiedetä aiheuttavan mitään vastaavanlaisia seurauksia.



Onko happo- emästasapaino sama kuin kivennäistasapaino?

Kyseessä on kaksi eri asiaa, vaikka emäsvoittoinen ruoka sisältääkin yleisesti runsaasti kivennäis- ja hivenaineita. Oikeasuhteinen ja riittävä kivennäisaineiden saanti kulkee käsi kädessä emäsvoittoisen ruoan kanssa (juureksia, vihanneksia, marjoja ja hedelmiä).



Vaikuttaako ruuan valmistustapa happo-emästasapainoon?

Happo-emästasapainoon voimakkaammin vaikuttaviin epäorgaanisiin happoihin eivät ruuan valmistustavat vaikuta. Tasapainon säilyttäminen edellyttää, ettei keitto- tai liotusvesiä heitetä pois. Liotus- ja keitinvedessä on emäksisiä aineita. Happamat aineet säilyvät keitetyssä ruoka-aineessa. Esimerkiksi keitetyt kasvikset, joiden keitinvesi heitetään pois, muodostavat happoylimäärän, vaikka raakana tuote on emäsylimäärää tuottava.

Kasviksia ei koskaan pitäisi keittää suolavedessä, sillä silloin ne menettävät parhaan ravintoarvonsa - elimistön happamuutta alentavan ominaisuutensa.



Vielä ei ole pystytty kehittämään mittaustapaa, jolla pystyisimme selvittämään elimistön tarkkaa happo-emästasapainoa.


Elimistössä olevien happamien aineenvaihduntajäämien poistaminen onnistuu ainoastaan kasvispainotteista ruokavaliota noudattamalla.